Piha-alue muuttuu kaupunkiviljelyn koekentäksi

Keskuksen piha-alue tulee kokemaan tulevien vuosien aikana muodonmuutoksen Piha-alue tullaan suunnittelemaan uudestaan yhteistyössä ympäristöjärjestö Dodon kanssa. Viherpuolen laajentuessa pihan eri toiminnat ryhmitellään selkeämmäksi. Pihan suunnittelua ohjaa kaupunkiviljelyajattelu ja luonnonmukaisuus. Pihalle rakennetaan kaupunkiviljelyn esimerkkikohde yhdessä Dodon kanssa. Keskuksella on kesäaikaan mahdollista tutusta kaupunkiviljelyn esimerkkikohteeseen. Tarkoituksena on rakentaa monimuotoinen, pieneen tilaan mahtuva kaupunkiviljelmä, joka innostaisi kaupunkiviljelyyn.

Mitä kaupunkiviljely oikeastaan on?

Kaupunkiviljelyllä sananmukaisesti tarkoitetaan viljelyä kaupungeissa. Kaupunkiviljely ei ole uusi juttu, vaan sitä on harjoitettu satoja vuosia. Elintason noustessa kaupunkiviljelystä tuli harrastus, eikä keino tulla toimeen, mitä se on aikaisemmin ollut. Kuitenkin monessa kehitysmaiden kaupungissa
kaupunkiviljely on elinehto. Monesti on halvempaa kasvattaa itse ruokansa kuin ostaa valmiina.

Kaupunkiviljelyn avulla saadaan ruokaa, joka on läheltä ja ekologista. Kaupunkiviljely onkin nousemassa varsinaiseksi trendiksi luonnonmukaisuuden ohella. Itse kasvatetusta kasvista tietää,kuinka paljon sitä on lannoitettu ja paljonko torjunta-aineita on käytetty. Eli tiedetään, kuinka puhdasta ruoka on. Kun ruoka tulee läheltä, ruuan raaka-aineet pysyvät tuoreena. Ekologista on kasvattaa ruoka omalla takapihalla.

Kaupunkiviljely voi olla yhteisöllistä, kun otetaan kaikki rivitalon asukkaat mukaan kasvattamaan yhteistä ruokaa. Syksyllä voidaan pitää yhteisiä sadonkorjuujuhlia. Samalla saadaan tyhjillään oleva alue hyötykäyttöön valjastamalla se kasvimaaksi tai laatikkoviljelmäksi.

Kaupunkiviljelyllä taistellaan ilmastonmuutosta vastaan lisäämällä vihreää kaupunkeihin yhteyttämään ja tuottamaan happea sekä vähentämällä polttoaineiden käyttöä, kun ruokaa ei tarvitse tuoda kaupungin ulkopuolelta. Onhan se eräänlainen elämys nähdä ruuan kasvavan silmien edessä
omalla parvekkeella!

Keskukselta saa apua kaupunkiviljelyn aloittamiseen. Neuvoa voi kysyä esimerkiksi kasvimaan perustamiseen ja kompostin rakentamiseen.

Kiinnostuitko kaupunkiviljelystä? Tutustu myös artikkeleihimme, sieltä löydät oppaita niin kaupunkiviljelyn aloittamisesta, omenapuiden istuttamiseen ja yrittitarhan perustamiseen!